22. heinäkuuta 2015

Chicago weekend class - mitä, missä, milloin?

Kesäkuun lopussa me lähettiin keräileen vähän krediittejä Chicagosta asti, koska National Louis Universityn viikonloppukurssi oli yks ainoista joka sopi molempien, mun ja Päivin aikatauluihin. Eikä sillä, halusin myös päästä näkeen Chicagon joten win-win. Kurssi oli nimeltään Chicago and USA in a nutshell, eli päästiin ihan opiskelun nimissä kierteleen ja tutustumaan Chi-towniin! Tästä viikonlopun mittasesta rupeamasta saa maksimissaan irti 4 crediittiä kun tekee kaikki pre- ja post assigments aka läksyt ja hintaa oli $395+$50 materiaalimaksu ja pakettiin sai vielä vitosella lipun Hancock toweriin ja kympillä vältti kokkailun perjantaiks. Kelpo setti siis! Majotus ja lennot piti toki kustantaa ite että ei toi ihan ilmaseks tullu vaikka hostit ton kurssin maksokin, mutta silti ihan näppärästi sai kaks kärpästä yhellä iskulla kun pääsi rastittamaan bucket sekä to do listaa. 

Me lähettiin reissuun jo torstai-iltana kun taloudellisista syistä lennettiin Baltimoresta eikä täältä, joten crashattiin Pinjalla eka yks yö. Meiän lento lähti aamukuuden aikoihin ja haluttiin suunnata kentälle hyvissä ajoin joten yöunet jäi hyvin olemattomiks. Melkeen samoilla silmillä löydettiin tiemme oikeelle kentälle, oikeeseen terminaaliin ja jopa oikeeseen koneeseen ihan vaan päästäksemme venailemaan sinne kun kone oli myöhässä. Meitä se ei tosin haitannu kun meillä ei ollu mitään kiirettä Chicagon päässä, saatiinpahan nukkua pidempään koneessa!
Ei ollu turhan tilava toi spiritin kone....

Chicagossa junailtiin ittemme kätevästi suoraan lentokentältä keskustaan ja onneksemme löydettiin heti ihan pelipaikoilla sijaitseva hotla ja saatiin heti meiän huonekin! Tähän väliin kerrottakoon että tää beach house-reissuilta tuttu naapurin täti oli vedelly vähän naruista ja saanu meiät J.W Marriott hotelliin koko viikonlopuks ilmaseks. Tää hotelli oli siis ihan kaiken keskellä, minuuttien kävelymatkan päässä koululta ja no, kaikesta. Kyllä kelpas! Tässä vaiheessa aamua kello oli ehkä tyyliin kymmenen tai jotain, joten me käveltiin vaan vähä keskustassa ruokaa etsien ennenko kaaduttiin meiän sänkyihin nukkumaan pariks tunniks. Kurssin oli määrä alkaa siinä kolmen kieppeillä, joten me raahauduttiin puoliunessa sinne yliopistolle ja torkuttiin ekat luentoasiat takarivissä. 
Alkuun oli tosiaan jotain yhteistä luennointia vissiin lähinnä et mitä tulee tapahtumaan jne. Sen jälkeen salin eteen istutettiin neljä nuorta jenkkinaista joilta sai kysellä kaikkee Ameriiikoista ja et millasta täällä on ollu asua ja elää. Tosi hauska idea, mut enmä vissiin kyllä mitään uutta oppinu tai kuullu. Tai kuunnellu, myönnän että nukuttujen tuntien vähyyden vuoks keskittymiskyky oli aika nollissa haha. Sitten meillä oli international dinner jonka ideana oli et kaikki kurssille tulleet toi/teki jotain kotimaalleen tyypillistä ruokaa ja sitten kaikki pääsi maistelemaan näitä erilaisia ruokia. Ai mitäkö me tuotiin? No se kymppi joka piti tuoda jos ei pystyny (lue: jaksanu) nähä vaivaa. Joojoo ollaan luusereita mut ei keksitty mitään kivaa ja helppoo kuljettaa. Tääkin oli kyllä musta kauheen kiva idea ja siellä oli kaikkia tosi mielenkiintosia ruokajuttuja. 

Tästä sit jakauduttiin vähän pienempiin ryhmiin joihin meiät oli ennalta jaettu ja päästiin todistamaan taitojamme USA-tietoudessa, koska ohjelmassa oli tietokisavisailu jonka meiän Suomi-Aussi-Italia squad luonnollisesti naulas. Edelleen on mysteeri että millähän järjellä, koska itellenihän esimerkiks tuotti suunnattomia vaikeuksia nimetä 5 kiitospäivällle tyypillistä ruokaa (ja unohin kurpitsankin kokonaan)... Eniveis voitonjuhlien jälkeen kaikki pääsi kertomaan omista maistaan, koska osana pre-assigmentseja oli et piti suunnitella about minuutin mittanen esitelmä jostain kiinnostavasta asiasta omasta kotimaastaan. Arvatkaa kaks kertaa oltiinko suunniteltu yhtään mitään? Ei tietenkään, lonkalta vuaaan! Siinä sitten kun koitti Suomen vuoro niin eka mä kerroin vähän siitä kuinka meillä kotisuomessa laitetaan lapset pahvilaatikoihin nukkumaan ja mitä kaikkee siistiä vanhemmat saa lapsen kylkiäisinä, Päivi avas vähän saunakulttuuria kaikkine kummallisuuksineen ja meiän ryhmän kolmas suomalainen esitteli urheilulajeista jaloimman; eukonkannon. Tervetuloa siis Suomeen vaan kaikki! Näissä esitelmissä kesti ihan sika kauan kun meiänkin ryhmässä oli useita kymmeniä auppareita joista jokainen kerto jotain, mutta päästiin kuitenkin ennen kymppiä jonka jälkeen me kipitettiin sateessa hotellille, nautittiin lapsivapaasta ympäristöstä, pehmeistä kylpytakeista ja ilmasesta naapurintädin lähettämästä brownie-lajitelmasta ennenkun sammuttiin ennen puoltayötä. 
Lauantaina "opiskelu" alko 8.30 joten herätys oli laittoman aikasin noin niinku lauantaiaamuks. Starbucksin kautta me kuitenkin selvittiin ajoissa koululle jossa ihan ekaks meiän otsiin liimailtiin julkkisten nimiä joita sit piti arvuutella ennenkun lähettiin kävelemään peräkanaa kohti riveriä ja boat touria. Meiät lastattiin kaikki tälläseen turrealukseen ja ajelutettiin eestaas Chicago riveriä pitkin oppaan samalla kertoen kaikista rakennuksista ja arkkitehtuurista ylipäätään. Tota Chicagon halki virtaavaa jokea pitkin seilaillessa näki oikeesti tosi hyvin tätä kaupunkia joten suosittelen! Veneilyjen jälkeen käppäiltiin junalle jolla matkattiin pizza-paikkaan lounaalle johonkin muuhun kaupunginosaan. Ei, valitettavasti kyseessä ei ollu deep dish-pitsaa mutta maistuhan tää normipitsakin. Siitä päivä jatku comedysportz esityksellä jossa pari tiimiä kilpaili putous-tyyppisesti ja oli ihan oikeesti tosi hauskoja! Loppupäivä istuttiin sit tiiviisti peput penkissä USAn historiaa ja politiikkaa koskevia luentoja kuunnellen, mutta päästiin vapaalle jalalle jo ennen seiskaa. Ilta me hengailtiin keskustassa siellä täällä, mut oltiin silti catch uppaamassa univelkoja jo ennen puoltayötä.
Sunnuntaina koululla piti olla vasta ysiltä ja heti alkuun meillä oli jonkinlainen testi edellisenä päivänä jaettujen papereiden pohjalta. Mehän ei tonne lähetty opiskeleen joten ei myöskään oltu opeteltu mitään, mutta lukiosta juurtuneet opiskelutavat eli lunttaaminen toimi tuollakin, ehhh. Siitä sit pari tuntia kampuksen wifissä roikkumista aka oppitunteja USAn juhlapyhistä yms jonka jälkeen kateltiin kaikki ryhmät yhessä pari videoo Chicagosta ennenkun käveltiin Hancock towerille ihailemaan maisemia. Sen jälkeen vähän lounasta towerin kahviossa jonka pihalta starttas ryhmätyökilpailuhaaste jossa tarkotuksena oli Amazing Race tyyppisesti ettiä erilaisia paikkoja Chicagosta ja ikuistaa oma ryhmä jokaisella paikalla. Me oltiin ylläripylläri edelleen samalla Suomi-Aussi-Italia-squadilla liikkeellä muttei valitettavasti kyllä voitettu tällä kertaa. Ei vaikka joinattiin laulamaan&tanssimaan katusoittajan esitykseen.... Mut tää kilpailu oli myös tosi kiva vaikka koko viikonlopun enemmän ja vähemmän kipeenä ollu Päivi alkokin tehä lähinnä kuolemaa siinä loppumetreillä. Tän haasteasian jälkeen oli kurssi paketissa ja ennen viittä lähettiin hakemaan kamoja hotlalta ja suuntaamaan lentokentälle. Se että Päivi oli tässä vaiheessa aika heikossa hapessa toi vähän lisäjännitystä, mutta onneks junassa torkkumisen ansiosta oltiin molemmat taas elävien kirjoissa kentälle päästyämme. Siellä venailtiin muutamia tunteja lennon oltua taas myöhässä ja sit ajeltiin vielä Baltimoresta kotiin aamuyöllä. Voin kertoo et se työviikko ei alkanu kaikkein pirteimmissä merkeissä haha... 
Overall toi kurssi oli musta tositosi hyvä!! Parasta oli se, et toi on oikeesti au paireille suunnniteltu ja krediittejä ropisee kun tekee kaikkia tollasia kivoja turrejuttuja. Ja koulu sijaitsee oikeesti keskustassa eli sinne on helppo päästä ja hintaan sisältyy parit safkauksetkin. Olin siis hyyyvin tyytyväinen! Niin ja ennen kurssia piti siis vastata johonkin USA quiz ja kirjottaa 1-2 sivun essee kotimaan & USAn eroista annetun materiaalin perusteella ja jälkikäteen on tarinoitava jälleen 1-2 sivun verran kaikesta mitä oppi ja sit voi pitää lokia uusista kokemuksista ja kertoa niistä saaden vielä yhen krediitin. Lisäks piti vastata muutamiin kysymyksiin koskien kaikkia juttuja mitä tehtiin sekä täyttää survey et mitä tykkäs kurssista. Ei paha siis ollenkaan, suosittelen!

1 kommentti:

  1. Missä hotellissa te olitte? Oliko se kaukana koulusta? Maksoko törkeesti? :D Oon pohtinut tätä samaa kurssia nimittäin haha

    VastaaPoista